Ylä-Savon bändikartta - käyttöopas

Sivu 1 - Bändin valitseminen

1/4
Sivu 1 - Bändin valitseminen

Mitä kartalla näkyy

Kartalla näkyvät bändit aikajanalla vuosien 1972-1982 mukaan. Laatikot ovat bändejä ja nuolet kuvaavat yhteyksiä bändien välillä. Niistä pystyt päättelemään mistä yhtyeestä siirtyi soittajia toiseen. Esimerkiksi Pine Pog Devilseistä lähtevät 2 nuolta kertoo, että siitä siirtyi soittajia Sekä Back to the Rootsiin että Thunderiin.

Miten bändi valitaan

Klikkaa bändin laatikkoa kartalla. Valittu bändi korostuu keltaisella värillä.

Mitä tietoja avautuu

Oikeaan reunaan (mobiilissa alapuolelle) avautuu bändin nimi, vuodet, kotipaikka, kuvaus, mahdollinen kuva, musiikkinäyte, lehtiartikkelit ja soittajat.

Miten siirrytään seuraavaan bändiin

Klikkaa kartalta toista bändiä tai valitse soittajalistasta nimi ja siirry sitä kautta seuraavaan karttaan.

Ylä-Savon bändikartta - käyttöopas

Sivu 2 - Soittajan valitseminen

2/4
Sivu 2 - Soittajan valitseminen

Soittajan nimen klikkaaminen

Klikkaa soittajan nimeä bändin tiedoista. Sivupalkki vaihtuu näyttämään kyseisen soittajan bändipolun.

Mitä bändipolku tarkoittaa

Bändipolku kertoo, missä bändeissä sama soittaja on mukana ja miten bändit liittyvät toisiinsa ajassa.

Miten polkua luetaan

Korostetut laatikot ja punaruskeat yhteydet muodostavat valitun soittajan reitin. Himmeämmät bändit ja nuolet jäävät taustalle.

Miten siirrytään bändistä toiseen polun avulla

Klikkaa sivupalkin bändinimeä tai kartalla näkyvää korostettua bändilaatikkoa. Näin saat kyseisen bändin tiedot auki.

Ylä-Savon bändikartta - käyttöopas

Sivu 3 - Yläpalkki

3/4
Sivu 3 - Yläpalkki

Etusivu

Palauttaa näkymän kartan aloitustilaan.

Bändit

Avaa bändiluettelon. Sama toiminto löytyy myös yläpalkin napista bändien lukumäärää klikkaamalla.

Soittajat

Avaa soittajaluettelon. Sama toiminto löytyy myös soittajien lukumäärää klikkaamalla.

Valokuvat

Näyttää sivuston valokuvat kootusti yhdellä sivulla.

Musiikkinäytteet

Näyttää bändien musiikkinäytteet kootusti yhdellä sivulla.

Lehtiartikkelit

Näyttää lehtiartikkelit ja muut artikkelilinkit.

Bändit kirjamuodossa

Joskus on helpompi lukea bänditietoja kirjamuodossa. Tämä toiminto avaa bänditiedot PDF-muodossa. Siinä bändit ovat luettavissa aakkosjärjestyksessä kuvauksineen, kuvineen, soittajineen ja mahdollisine musiikkinäytteineen.

Ylä-Savon bändikartta - käyttöopas

Sivu 4 - Bändit kirjamuodossa

4/4
Esimerkki Bändit kirjamuodossa -PDF:n sivusta 6

Mitä kirjamuoto näyttää

Bändit kirjamuodossa avaa erillisen PDF:n, jossa bändit on koottu luettavaksi yksi bändi kerrallaan.

Mitä sivulla on

Jokaisesta bändistä näkyvät nimi, kotipaikka, vuodet, mahdollinen kuva, kuvaus, soittajat ja mahdollinen linkki musiikkinäytteeseen.

Milloin tätä kannattaa käyttää

Kirjamuoto sopii rauhalliseen lukemiseen, tulostamiseen ja siihen, jos haluat selata bändejä aakkosjärjestyksessä ilman karttanäkymää. Saat sen myös ladattua omalle koneellesi.

Mistä se löytyy

Avaa yläkulman valikko ja valitse Bändit kirjamuodossa. PDF aukeaa omana tiedostonaan.